Etusivu > Medialle > Artikkelit > Kotona tehtävä työ vaatii hallinnan taitoja

Kotona tehtävä työ vaatii hallinnan taitoja

 

6.9.2013 etätöissä Hämeenkyrössä

Satu Ojala, YTM, FM, tutkija, Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö, Tampereen yliopisto, satu.ojala@uta.fi, 050 318 6176

Kotona tehtävä työ vaatii hallinnan taitoja

Olen tutkinut Suomen Akatemian Työn tilallinen hajautuminen -hankkeessa kotona työskentelevien palkansaajien ja yrittäjien esittämiä tulkintoja työstä ja sen merkityksestä osana elämää ja etenkin suhteessa muihin elämänalueisiin. Tutkimusta motivoivat havainnot, joiden mukaan ajan ja paikan suhteen vapaa työ saattaa johtaa elämänalueiden hallitsemattomaan sekoittumiseen, työstä palautumisen estymiseen ja ”oman elämän” ja perheen kanssa vietetyn ajan kaventumiseen. On esitetty, että elämänalueet olisivat arjessa lähestulkoon menettäneet rajansa. Miten kotona työskentelevät oikeastaan näitä kysymyksiä arvioivat?

23 haastatellusta työntekijästä suurin oli palkansaajia, mutta mukana oli myös pienyrittäjiä sekä maatalousyrittäjiä. Yrittäjillä koti oli ensisijainen työnteon paikka. Palkansaajien kotona työskentelylle leimallinen piirre oli ylityö. Työpaikalla, työaikana tehtävää työtä korvaavaa etätyötä teki yllättäen harvempi. Ilmiö tosin tunnetaan työolotutkimuksista ja työolobarometristä. Kotona työskentely on yleisemmin yli- kuin etätyötä. Seuraavassa kuvattavat työn kuormitustekijät liittyvät ennen kaikkea ylityöluonteeseen. Etätyöstä on myönteisempiä kokemuksia.

Kotona työskentely on useimmiten omaehtoinen valinta, johon liittyy ennen kaikkea paljon työn innostavia ja motivoivia piirteitä. Tarve erotella työtä muusta elämästä suorastaan kiistetään. Työ on luonteva ja keskeinen osa elämää. Kotona työskentelevillä korostuu työn vahva henkilökohtaisuus. Työ ja tavat tehdä sitä olivat henkilökohtaisia valintoja. Vaikutusmahdollisuudet näihin valintoihin ovat olennaisen tärkeitä työn mielekkyyden kannalta.

Kuitenkin rinnalla rakentuu kielteinen tulkinta työstä. Se syntyy tilanteisesti silloin, kun työn kuormitus käy ilmeiseksi. Etenkin maatalousyrittäjillä työpäivät ovat hurjan pitkät, ja heidän toimeentuloonsa kohdistuu riskejä. Samoin vastuullisissa asemissa työskentelevillä palkansaajilla työpäivät eivät vain yksinkertaisesti pääty työajan päätyttyä. Töitä on liikaa. Jostakin syystä aineiston nuorille asiantuntijatehtävissä työskenteleville kertyi myös pitkiä päiviä ja työkuormitusta: olivatko he lähteneet työelämään itseään säästämättä? Toisaalta monilla luottamustehtävissä olevilla oli tässä aineistossa omat haasteensa viettää vapaa-aikaa tai aikaa perheen parissa, kun vuororytmissä olevilla tehtailla tuli yllättäviä tilanteita ja puhelin soi kotiajallakin. Myös yrittäjät vastaanottivat puheluita asiakkailtaan lähes mihin vuorokaudenaikaan tahansa.

Edellä kuvatuissa tilanteissa työn koettiin uhkaavan muita elämänalueita, etenkin lasten tai puolison kanssa vietettävää aikaa, vapaa-aikaa tai lepoa. Liiallista työkuormitusta ilmensivät painokkaat irtiotot työstä kuten maatalousyrittäjän ilmaisema ”pakko päästä ajoittain pois tästä mäeltä”. Riittämätön aika levolle ja työstä ajatukset irrottavalle toiminnalle heikensi työssä jaksamista. Tällöin työ koetteli itselle mielekästä rajaa.

Lasten kanssa vietettävästä ajasta sekä omasta levosta oltiin tarkkoja. Pikkulasten vanhemmat tunnistivat työn ja pitkät työpäivät uhkaksi lapselle, jopa ”oikealle elämälle”. Etenkin yksin- tai yhteishuoltajilla työ kuormitti lasten kanssa olemista; samoin vuorotyö tuotti perheille ajankäytön haasteita. Lapsuuden seuraaminen läheltä sai aikaan pohdintoja omista, samoin yhteiskunnan, arvoista. Kun työtä tehtiin paljon ajasta ja paikasta riippumatta, perheissä oli pahimmillaan käynnissä arkinen selviytymiskamppailu. Lapsiperheiden kohdalla, etenkin yksin- tai yhteishuoltotilanteissa, vanhusten hoivaa edellyttävissä elämäntilanteissa, sekä perheen kriisitilanteissa olisi tärkeää, että työtä ei olisi määrällisesti enempää kuin mihin työaika riittää.

Pienyrittäjät toivat kuitenkin esiin ajatuksen yrittäjän ihanteellisesta vapaudesta, mikä lisäsi työkuormituksen hyväksyttävyyttä. Perheen ja lasten näkökulmasta maatalousyrittäjät vaikuttivat tyytyväisemmiltä läsnäolomahdollisuuksiinsa kotona. Palkansaajilla työn monipaikkaisuus kuormitti perheen yhteistä aikaa enemmän.

Arviot työstä osana elämää eivät jääneet edellä kuvattujen ristiriitojen armoille. Työtä arvioitiin lopulta ennen kaikkea hallinnan näkökulmasta. Työ otettiin aktiivisesti haltuun paitsi konkreettisin, myös psykologisin keinoin. Kotona työskentelevät sekä integroivat että eriyttivät työtä muusta elämästä omaehtoisesti. Työtä ei kokonaisuutena koettu uhkaksi muulle elämälle, mutta tämän tunteen saavuttaminen vaati aktiivisia hallinnan taitoja ja keinoja.

Keinot olivat paitsi hyvin konkreettisia, puhelimen sulkemista ja rakentamisprojektien vähentämistä, myös kognitiivisia. Hyvin tehty työ oli keskeisin elämän psyykkisen hallinnan keino. Hyvät työtaidot ja työn hallinta tuottivat tunteen siitä, että työ on helppo jättää työpäivän päätyttyä odottamaan seuraavaa päivää. Oli kiinnostavaa havaita tuloksista, miten täysin erilaista työtä tekevillä työntekijöillä työtehtävien valmiiksi saattaminen ja ilo työn tuloksellisuudesta tuottivat samalla tavalla mahdollisuuden siirtyä mielekkääseen vapaa-aikaan. Maatiloilla, työpöydillä ja tehtaissa käännettiin pellolta samat kivet – konkreettisesti tai kuvainnollisesti.

Tiivistäen, vaikka työtä tehtiin paljon ja se oli myös kuormittavaa, useimmiten kotona työssä olevilla elämänalueiden tuomien voimavarojen ja kuormituksen suhde on tasapainossa. Työn hallinta näyttäytyy kuitenkin hienosyisenä kysymyksenä, eräänlaisena tasapainon hakemisena erisuuntiin viettävillä kaltevilla pinnoilla. Kotona työskentelyn erityispiirteet koskevat työn astumista yksityiselämän fyysiseen tilaan sekä tarvetta hallita ajankäyttöä paitsi henkilökohtaisena, myös perheenjäsenten välisenä kysymyksenä.

Vapaa työ vaatii tekijältään työn psyykkistä hallintaa sekä vapaan ja perheen ajan oikeuttamisen taitoa, ja nämä taidot on jokaisen opeteltava itse. Monilla ne kehittyvät vasta elämänkokemuksen myötä. Vastuuasemien mukanaan tuoma työpaine voitaisiin organisaatioissa tunnistaa nykyistä keskitetymmin. Asiantuntijat pitkälti johtavat itse itseään, mikä vaikeuttaa liiallisen kuormituksen tunnistamista. Toisaalta elämäntilanteet sanelevat mahdollisuuksia hallita ja ohjata työn ja elämän kokonaisuutta.

Vastuu työn ja elämänkokonaisuuden hallinnasta on nyt liiaksi yksilön kysymys ja ongelma. Yrittäjien asemaa tulisi pohtia siitä näkökulmasta, onko toimeentulo mahdollista ansaita kohtuullisella työnteon määrällä. Nyt monien yrittäjien ja käytännössä kaikkien maatalousyrittäjien työpäivät venyvät kohtuuttomiksi. Palkansaajilla työlainsäädäntö ei ulota työnantajan valvontavastuuta yksityisiin tiloihin eikä kata kotona tehtävää työtä. Siksi työn osuutta elämänhallinnassa tulisikin arvioida nykyistä enemmän myös työyhteisöissä. Työajan tulisi riittää tehtävien tekemiseen. Kun tasapaino löytyy eikä työntekijä koe jatkuvasti liikkuvansa kiikkerillä pinnoilla, ilo työstä luontevana osana elämää pääsee päällimmäiseksi tunteeksi.

Artikkelin viitetiedot:

Ojala Satu (2013) Työn kaltevilla pinnoilla. Tulkinnat työstä elämänalueena kotona työskentelevillä yrittäjillä ja palkansaajilla. Tutkimus julkaistaan kokonaisuudessaan Sosiaalipoliittisen yhdistyksen ja Sosiaalityön tutkimuksen seuran tieteellisessä aikakauslehdessä Januksessa numerossa 3/2013.