Very casual Tuesday, once again

Jaakko Alestalo TeliaSoneralta kertoo omasta joustotyökokemuksestaan yhtenä kauniina päivänä.

Havahdun aamulla ulko-oven kolahdukseen, kun tyttäreni lähtee kouluun. Käännän kylkeä. Arviolta varttia myöhemmin ulko-ovi kolahtaa toisen kerran, poikani lähtee myös kouluun. Venyttelen makeasti ja käännän taas kylkeä. Torkahdan vielä hetkeksi. Kun seuraavan kerran herään, tunnen oloni virkeäksi. Yöpöydän kello näyttää 8.25. Se tarkoittaa, että vaikka tuli katsottua myöhäisillan elokuva loppuun asti, olen saanut täydet kahdeksan tunnin yöunet. Napsautan kahvinkeittimen päälle ja piipahdan suihkussa. Suihkun jälkeen laitan pyykinpesukoneen päälle ja hymähdän itsekseni taas sille muutaman vuoden vanhalle tutkimukselle minkä tuloksista on jäänyt mieleen, että muissa pohjoismaissa suurin osa joustotyöläisistä tekee lähes kaikkia kodin askareita joustotyöpäivän aikana, mutta Suomessa alle puolet laittaa edes radion päälle. Pukeudun viralliseen joustotyöasuuni, joka on bokserit ja t-paita. Very casual Tuesday, once again.

Siemailen kahvia ja lueskelen yöllä tulleita sähköposteja. Muutama uutiskirje ja pari mailia kollegalta, joka oli aloittanut työpäivänsä tapansa mukaan jo klo 6 jälkeen. Leivänmurut rapisevat suupielestä näppäimistölle, kun kofeiinipäissäni naputtelen keittiön pöydän ääressä maileja maailmalle hurjaa tahtia. Vähän ennen yhdeksää on postit luettu ja tarvittaviin siis vastattu. Työnnän napit korviin ja näpyttelen puhelinneuvottelunumeron pin-koodeineen. Good morning Stockholm, Good morning Gothenburg - does it rain again there?,Hello Jyväskylä, Did you sleep well Korso? Small talkin jälkeen saamme palaverin käyntiin.

Puolentoista tunnin diskuteeraamisen jälkeen otan napit pois korvilta ja valmistaudun lähtemään kauppaan. Klo 10.45 kurvaan reppu selässä lähimarketin pihalle ja laitan polkupyörän telineeseen. Kaupassa on lisäkseni vain muutama eläkeläismummo eli siellä on mukavan väljää ja hyllyt notkuvat vielä täysinä.

Vähän klo 11 jälkeen olen takaisin kotona. Vaikka pyöräilyä ei tullut yhteensä kuin 20 minuuttia teki se erittäin hyvää. Raikas syysilma ja pieni hengästyminen paluumatkan ylämäessä pisti veren mukavasti kiertämään. Sen voimalla naputtelen vastauksia edellisen palaverin aikana tulleisiin posteihin samalla chattaillen kollegoiden kanssa. Soitan ja vastaan muutamat puhelut ja vähän ennen klo 13 istun taas napit korvassa puhelinpalaverissa. Vuorossa on erään projektin viikkopalaveri, jossa mennään vakioagendalla. Minun tehtäväni on lähinnä kuunnella korvat höröllä ja niin teenkin. Laitan puhelimeni sellaiseen hienoon tyttäreni virkkaamaan pussukkaan, josta se roikkuu kaulastani kuin Big Brother -ohjelman asukkaiden mikrofonit konsanaan. Tämä tilaustyönä valmistettu pussukka mahdollistaa hands free -touhuilut asunnossani puhelinpalavereiden aikana. Esimerkiksi nyt, kun ei ole Live Meetingiä tai muuta nettineuvottelua mitä seurata omalta ruudulta, pistän puhelimesta muten päälle ja ripustan pyykkejä samalla, kun käydään viikkopalaverin agendaa läpi. Mies osaa kuin osaakin tehdä kahta asiaa yhtä aikaa, jos molemmat asiat ovat rutiinia. Jos palaverissa käydään rutiiniasiaa läpi pystyn tyhjentämään tiski- tai pyykkikonetta. Heti jos asia on jotain muuta kuin rutiinia, niin olen oppinut lopettamaan kotiaskareeni. Joko tipahdan palaverissa kärryiltä tai sitten sukat löytyvät astiakaapista.

Palaveri loppuu klo 14 ja soitan saman tien seuraavan palaveriin. En osallistu alun small talkiin vaan lämmitän mute päällä eilistä kukkakaali-broilerigratiinia. Haarukoin gratiinia suuhuni ja vuosien joustotyön tuomalla kokemuksella tiedän milloin on hyvä hetki laittaa uutta ruokaa suuhun ja milloin ei. Ruoka suussa ei puhuta, ei edes joustotyössä. Saan vatsani täyteen ja voin ottaa taas muten pois päältä. Puoli kolmen jälkeen tulee tyttäreni koulusta. Vaikka hän on jo yläasteella, tiedän että hän tykkää siitä, että olen usein kotona kun hän tulee koulusta. Jos en ole palaverissa tai puhelimessa hänen kotiutuessaan, niin kyselen aina muutaman minuutin koulukuulumisia. 

Päivän viimeinen palaveri alkaa klo 16. Se on onneksi lyhyt ja palaveri on ohi ennen klo 16.30. Aloitan iltasapuskan virittämisen kantarellikastikkeen ja salaatin valmistamisesta. Puhelin soi vielä pari kertaa ruoanlaiton ohessa, rakkaat länsinaapurit siellä vielä soittelevat, kun ovat meistä aina tunnin jäljessä. Juttelen päivän viimeiset työpuhelut samalla kun kantarellit tirisevät pannulla. Kun kastike ja salaatti ovat valmiita istahdan vielä hetkeksi koneen ääreen. Muutama maili, yksi chatti ja se on siinä.

Edellä kuvattu päivä oli aika tyypillinen joustotyöpäiväni. Olen tehnyt joustotyötä useamman päivän viikossa jo vuosikausia ja kun lupauduin kirjoittamaan tämän kirjoituksen mietin ensin, että hehkutan joustotyötä oikein huolella ja maalaan mielikuvia miten meidän loistavilla 3G-yhteyksillä olen tehnyt duunia purjeveneen kannella, loistohotellin aulabaarissa tai klassisesti kesämökin laiturilta varpaat vedessä lilluen. Päädyin kuitenkin edellä mainittuun sillä uskoisin, että meille monelle se joustotyöpäivän suola on kuitenkin, että saa nukkua pidempään, voi olla rennoissa vaatteissa (meille miehille se tarkoitta tietenkin kalsareissa oleilua), ei tarvitse hermostua ruuhkissa, ei tarvitse tungeksia täpötäydessä kaupassa tai siinä että voi olla lapselle edes hetken läsnä, kun hän tulee koulusta. Puhumattakaan siitä että kun kello on 17, olet jo kotona, kaupassa on käyty ja ruokakin melkein valmis. Siinä on suuri vaara siihen että illalla jää vapaa-aikaa ja ei ole edes tekosyytä jättää ulkoilua tai muuta urheilua väliin. 

Väitän myös että ainakin minun nykyisessä työssäni olen tehokkaampi kotona kuin työpaikalla. Suurin osa viiteryhmästäni on ruotsissa ja muualla kuin naapurihuoneessa, joten kanssakäyminen hoidetaan joka tapauksessa maililla, chatilla, puhelimella ja verkkoneuvotteluilla. Työpaikalla on usein myös enemmän häiriötekijöitä kuin kotona. Olenkin pari kertaa lähtenyt konttorilta kesken päivää kotiin töihin, kun olen huomannut että mailit kasaantuvat ja chatti-ikkunoita vilkkuu useampi vaativan oranssina ja meikäpoika se vain yrittää epätoivoisesti naurattaa toimiston tyttöjä eikä työnteosta tule mitään.

Jos et ole aiemmin joustotyötä kokeillut ja se on työtehtävissäsi mahdollista, niin suosittelen rohkeasti kokeilemaan. TeliaSoneran IT-osastolla työskentelevänä voin hyvällä omalla tunnolla sanoa, että ainakaan työkaluista se ei ole kiinni, ne ovat meidän talossa hyvällä mallilla.

Hyvää kansallista etä- ja joustotyöpäivää kaikille!