Etusivu > Blogi > Nälkä kasvaa syödessä

Nälkä kasvaa syödessä

Joitakin vuosia sitten päätimme muuttaa etätyömallimme entistä joustavampaan tapaan tehdä työtä. Aloimme kutsua tätä mutkaton työ -malliksi. Mallissa henkilöstömme päättää itse missä työn suorittaa ilman erillistä sopimista esimiehen kanssa. Muistan edelleen työryhmämme jännityksen, kun aloimme esitellä mallia eri ohjausryhmien esimiehille.

Uudistuksemme tavoitteina olivat työtyytyväisyyden ja työn tuottavuuden parantaminen. Mahdollisiksi riskeiksi tunnistimme samat asiat käänteisenä: työn tuottavuuden, yhteisöllisyyden ja innovatiivisuuden heikentymisen. Vastaanotto olikin välillä varovaista.

Teimme myös kompromisseja matkan varrella, osa tehtävistä esimerkiksi päätettiin ottaa mukaan malliin vasta pilottien kautta. Käytäväkeskustelussa sain myös yksittäiseltä johtajalta palautteen, että työt eivät hoidu, kun ollaan poissa konttorilta. Tähän oli helppo vastata, että emme seiso toimistollakaan selän takana varmistamassa miten työt hoituvat. Paikka ei ratkaise, vaan tulokset ja siihen meidän tulisi keskittyä.

Muutoksen jälkeen arvioimme onnistumista säännöllisin välein. Näistä tuloksista erityisesti yksi jäi matkan varrella mieleeni. Vain 4 % henkilöstöstä haluaisi palata vanhaan malliin. Niin esimiesten kuin henkilöstön näkökulmasta koettiin, että työn tuottavuus on noussut. Mittarit osoittivat toisen päätavoitteen toteutumisen eli työtyytyväisyys jatkoi kehittymistä tutkimuksesta toiseen.

Mutta, nälkä kasvaa syödessä. Olemme tänä vuonna aloittaneet etätyömallin pilotit asiakaspalvelussa. Ensimmäiset tulokset ovat myös erittäin lupaavia ja esteitä menestymiselle ei mielestäni ole. Tämä edellyttää yrityskulttuuria, joka tukee toimintaa.

Edessäni ovat juuri uunituoreet ja vielä julkaisemattomat henkilöstön työtyytyväisyyskyselyn tulokset. Olen erittäin ylpeä niistä. Kahlaan erityisen tarkkaan läpi avoimet kommentit, joista tuloksien sisältö aukeaa konkreettisesti. Noin 600 positiivisen avoimen kommentin joukosta poimin reilu parisataa kommenttia, joissa palaute kohdistuu luottamukseen ja joustavaan tapaan tehdä työtä. Poimin näistä yhden tähän, joka kuvaa kokonaisuutta: ”Mutkattoman työn malli ja Lync/Skype palaverit toimivat hienosti ja asiat tulevat hoidetuksi aiempaa tehokkaammin”.

Lopulta vielä vinkkini muille - muutosta ei tarvitse tehdä heti suuressa mittakaavassa vaan sen voi tehdä myös pienin askelein, arvioida onnistumisia ja haasteita. Aina voi myös peruuttaa, jos siltä tuntuu. Tärkeintä on, että johonkin suuntaan liikutaan.

 

Marko Rissanen

henkilöstöjohtaja, DNA Oy

 

Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi ja @DNA_Business, sekä Facebookissa.