Etusivu > Blogi > Yksilöllisesti yhdessä töissä

Yksilöllisesti yhdessä töissä

Aloitan tylsästi – laista.

Työturvallisuuslain mukaan työaika on yksi työn kuormitustekijöistä, jonka aiheuttamia vaaroja ja haittoja työnantaja on velvollinen yhteistoiminnassa työntekijöiden kanssa arvioimaan ja tarvittaessa korjaamaan.  Keskeisiä arvioitavia tekijöitä ovat esimerkiksi työntekijän mahdollisuudet vaikuttaa työaikoihinsa sekä työn sidonnaisuuden aiheuttama kokonaiskuormitus.

Miksi näin?

Kokonaisuutena työajat ovat kehittyneet ainakin työntekijän näkökulmasta hyvään suuntaan viimeisten sadan vuoden aikana.  Vuonna 1917 päivittäinen työaika oli 8 tuntia, viikkotyöaika 47 tuntia ja vapaapäiviä oli yksi viikossa. Vasta 60-luvun lopussa siirryttiin viisipäiväiseen työviikkoon. Tämän jälkeen vuosityöaika on vähentynyt noin 400 tunnilla 2000-luvulle tultaessa.

Tarvitaanko työaikoihin vielä yksilöllistä joustavuutta sen lisäksi, että ne ovat lyhentyneet?

Tarvitaan – ainakin jos haluamme esimerkiksi parantaa mahdollisuuksia osallistua työhön, vähentää työkyvyttömyyseläköitymistä tai ihan vain helpottaa työssäkäyvien päivittäistä stressiä. Tutkimustulokset puhuvat vahvasti tämän väitteen puolesta, eikä ihme, sillä vaikutusmahdollisuudet työhön – myös muhin tekijöihin kuin työaikoihin – tiedetään olevan yksi keskeisimmistä terveyteen ja hyvinvointiin vaikuttavista työn piirteistä.

Suunta on siis hyvä ja yksilöllisesti joustavia työaikoja on syytä kehittää. Tähän teknologia suo jatkossa entistä paremmat mahdollisuudet. Tällä tarkoitan teknologiaa, jonka kehitys entisestään vähentää työn tekemisen riippuvuutta ajasta ja paikasta.

Riskejäkin on ilmaantunut, kuten aina, kun jokin asia muuttuu, vaikka sitten parempaankin suuntaan. Mielestäni tärkein yksilöllisesti joustaviin työaikoihin kätkeytyvä riski on yhteisöllisyyden ja sitä tukevien yhteisten aikarytmien murentuminen. Yhteisöllisyys se vasta terveellistä onkin, luultavasti terveellisempää kuin yksilöllisesti joustava työaika. Voinko kokea aitoa yhteisöllisyyttä teknologiavälitteisesti, esimerkiksi Skypen kautta? Ehkä voin tai ehkä minua nuoremmat sukupolvet voivat.

Kirjoittelen tätä blogia, ensimmäistäni ikinä, etätöissä, omassa olohuoneessani. Vielä ei ole työkavereita ikävä, mutta viikon päästä voisi olla, vaikka vastailenkin muutaman kerran tunnissa sähköposteihin ja puhelimeen. Ehkä pitäisi mennä pistäytymään jossain kahvilassa. Luin lehdestä, että niissä kokoontuu paljon etätyöntekijöitä, jotka muutoin kokisivat jääneensä yksin. 

 

Mikael Sallinen, psykologi, Työterveyslaitos