Etusivu > Blogi > Näin syntyy #fiksumpityö: Johda vapaudella

Näin syntyy #fiksumpityö: Johda vapaudella

Fiksumman työn johtaja on vapaan tyylin ja avoimen keskustelun puolestapuhuja! Me uskomme siihen, että johtamisessa on löydettävä uusi mindset. Tulevaisuuden – eikä vain tulevaisuuden, vaan myös tämän päivän – johtaminen on sitä, että yhdessä juostaan kohti samaa maalia, mutta tyyli on vapaa. Johtaja ei vahdi, että kaikki tekevät samoin, vaan johtaja mahdollistaa erilaisten työskentelytapojen kirjon omassa organisaatiossaan. Oikeudenmukaisin ratkaisu ei ole aina se, että johtamisella pakotetaan kaikki samaan muottiin. #fiksumpityö ei tarkoita kaikille samaa. 

Suomalaiset eivät halua käyttää aikaansa johtajalle raportointiin. Se koetaan turhaksi työn leikkimiseksi, kun samalla ajalla voisi tehdä jotain aidosti hyödyllistä – ja tuottavaa.

 

Näin suomalaiset siitä puhuivat:

 

”Lainsäädäntöä on muutettava joustavampaan suuntaan, jotta työnteko mahdollistetaan vapaammin.”

”#fiksumpityö - keskitytään turhan pitkän suunnittelun ja dokumenttien tuottamisen sijaan kokeilemaan ja tekemään asioita järkevämmin.”

”Johdon järkeistäminen --> Raportointi uudistettu etätöitä tekevien osalta ja kun ei tarvitse raportoida suoraan jäyhälle tj:lle, niin yhteydenpito on paljon antoisampaa.”

”Kehitettävää löytyy erityisesti etätyön johtamisessa ja viestinnässä. Olemme pohtineet esim. työaika-autonomian hyödyntämistä etätyössä, millä pyrimme kehittämään johtamistyötä.”

”Henkilökohtaisesti katson että tärkeämpää on jatkuva palaute. Ihan pienistäkin suoritteista. #työelämä #johtaminen”

”Minulle #fiksumpityö on mm. muiden huomioon ottamista, yhteistyön voimaa, arjen pieniä asioita kuten kiittämistä.”

”Minulle #fiksumpityö on jakamista; sharing is caring.”

 

Kysyimme suomalaisilta, miten #fiksumpityö syntyy. Kampanjan tavoittavuus oli 500 000 – ja saimme noin tuhat kommenttia. Tällä viikolla esittelemme Fiksumman työn manifestiin päätyneitä ajatuksia.